Koirapuistot
Tällä hetkellä Äänekoskella ei ole erillisiä koirapuistoja eikä koirien virallisia uittamispaikkoja. Yleisillä uimarannoilla koiran uittaminen on kiellettyä.
Järjestyslain mukaan koira on pidettävä kytkettynä kiinni, kun sen kanssa liikutaan taajama-alueella. Koirapuistot ovat aidattuja ja niissä koiraa voi pitää irti. Kytketyn koiran kanssa saa liikkua julkisilla paikoilla, mutta lasten leikkipaikoille ja urheilukentille ei koiran kanssa voi mennä, eikä paikkoihin, joissa myydään tai tarjoillaan ruokaa.
Järjestyslain mukaan olet myös velvollinen huolehtimaan siitä, etteivät koirasi jätökset jää kaduille tai pihojen läheisyyteen. Kerää siis jätökset pussiin ja vie ne roskikseen.