Museot ja galleriat
Keitele-Museo
Vesi- ja rautatieliikenteen erikoismuseo Suolahden satamassa ja Wanhalla Asemalla. Suolahden vanha rautatieasema, ratapiha ja veturitalli ovat hyvä tukikohta paikkakunnan rautatiehistoriallista kulttuuriperintöä säilyttävälle museojunaliikenteelle. Museojuna on kokemus kiireettömästä matkan teosta. Junamatkan Suolahdesta voi tehdä joko höyryjunalla tai Dm7-kiskobussilla "lättähatulla”.
Lämmittäjäntie
44200 SUOLAHTI
Puh. 040 067 3215
Lisätietoa saat tästä
Koiviston museotie
Koiviston kylällä sijaitseva museotie on yli kaksisataa vuotta vanha markkina- ja postitie välillä Kuopio-Vaasa.
Muhlunniemessä Koivistolla oli sisämaan ainoa postikonttori. 1820-luvun alkupuolella Pohjois-Hämeen ainoat markkinat toimivat Hirvaskankaalla.
Koivisto oli 1700-luvun lopulta 1840-luvulle Keski-Suomen pääteitten risteyksessä, maantieteellinen solmukohta ja hallinnollinen keskus.
Koivistonkyläntie
44250 ÄÄNEKOIVISTO
Puh. 020 632 3272
Lisätietoa saat tästä
Konginkankaan kotiseutumuseo
Kotiseutumuseossa on perusnäyttely Konginkankaan alueen historiallisista vaiheista. Museolla on noin 200 lähinnä maa- ja metsätalouselinkeinoihin liittyvää esinettä ja valokuvaa. Lisäksi kesäisin on teemanäyttelyitä. Museo on näyttelyiden lisäksi myös "tarinatupa", tallennamme perimätietoa ja valokuvia.
Kirkkotie 4
44400 KONGINKANGAS
Puh. 040 564 8633
Lisätietoa saat tästä
Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen museo
Museo esittelee Kotiseutuyhdistyksen toiminta-alueen Äänekosken ja Suolahden historiaa. Esinekokoelman lisäksi museossa on valokuva-, äänite- ja kotiseutuarkisto.
Asemakatu 16
44200 SUOLAHTI
Lisätietoa saat tästä
Äänekosken kaupunginmuseo
Kulttuurihistoriallinen museo, jossa perusnäyttely ja erikoisnäyttelyt. Perusnäyttelyn teemoina ovat seudun asutuksen synty ja kehitys, elinkeinorakenteen muutokset, suurteollisuuden vaikutukset asukkaiden elinolosuhteisiin, työväenkulttuuri ja kaupunkimainen asuminen.
Äänekoskentie 311
44100 ÄÄNEKOSKI
Puh. 020 6323 272
Lisätietoa saat tästä
Äänekosken taidemuseo
Äänekosken taidemuseo aloitti toimintansa lokakuussa 2005. Taidemuseo sijaitsee Klubinmäellä ns. Hammarénin talossa. Rakennus on valmistunut vuonna 1900 tehtaan isännöitsijän asunnoksi. Myöhemmin talossa asui useampia tehtaan insinööri-perheitä. 1940-luvun lopulta 70-luvun puoliväliin rakennus toimi tehtaiden klubina ja sittemmin Osuuskunta Metsäliiton piirikonttorina.
Kuhnamontie 1
44100 ÄÄNEKOSKI
Puh. 020 632 3255
Lisätietoa saat tästä