Yleistä tietoa
Kuva: valonkaupunki.jyvaskyla.fi
Jyväskylä on Keski-Suomen maakunnan ja Jyväskylän seutukunnan keskuskaupunki. Jyväskylä sijaitsee Päijänteen - Suomen toiseksi suurimman järven – pohjoispäässä. Jyväskylän rajanaapurikunnat ovat Joutsa, Luhanka, Jämsä, Muurame, Petäjävesi, Laukaa, Uurainen ja Toivakka.
Jyväskylä on saanut kaupunkioikeudet 22.3.1837. Jyväskylään on liitetty sen jälkeen monia eri alueita ja vuonna 2009 Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahden kunta liittyivät osaksi kaupunkia. Nykyisen Jyväskylän pinta-alasta maa-aluetta on n. 1 171 km² ja vesialuetta n. 295 km². Kaupungin väkiluku oli 31.12.2009 129 623 asukasta, ja sen asukastiheys oli 111 per km². Ulkomaiden kansalaisten osuus väestöstä oli 31.12.2008 2,3 % eli 2 876 henkilöä. Äidinkielen mukaan ryhmiteltynä Jyväskylässä oli tuolloin 3 903 vieraskielistä asukasta, mikä on 3 % väestöstä.
Kaupungin tuloveroprosentti vuonna 2014 on 20,00 %.
Jyväskylän työpaikkarakenne oli vuonna 2007 seuraavanlainen:
maa- ja metsätalous 1,0 %
jalostus 23,7 %
palvelut 74,4 %.