Tervetuloa

Teppo Sirniö
kunnanjohtaja

Petäjävesi on järvirikas ja luonnonkaunis kunta Keski-Suomessa, noin 25 minuutin automatkan päässä Jyväskylästä länteen. Valtatie 23 Jyväskylästä - Poriin, valtatie 18 Jyväskylästä - Vaasaan ja Jyväskylä – Haapamäki – Seinäjoki ja Tampere rautatie kulkevat kirkonkylän keskustan kautta. Tikkakosken lentokentälle on kunnan taajamasta reilun puolen tunnin ajomatka.

Mainiot liikenneyhteydet kaikkiin suuntiin ovat Petäjäveden vahvuuksia. Kunnan omien palvelujen lisäksi Petäjäveden kuntalaisten käytössä on Jyväskylän kaupunkiseudun korkeatasoiset palvelut.

Petäjävesi tunnetaan Unescon maailmanperintöluetteloon hyväksytystä v. 1764 rakennetusta vanhasta kirkosta ja vahvasta käsityöperinteestä. Perinteisten arvojen vaaliminen on synnyttänyt Petäjävedelle kulttuurin, joka on mukana asukkaiden arkipäivässä ja joka on noteerattu myös maailmalla. Erinomaisena esimerkkinä käsityöperinteen edelleen kehittämisestä on Petäjävedellä sijaitseva Jyväskylän ammattiopiston oppilaitos. Oppilaitoksesta valmistuu vuosittain nuoria kädentaitajia, eli artesaaneja.

Entistä useampi kaupunkiseudulla työssä käyvä perhe on muuttanut asumaan Petäjävedelle. Eikä se ole mikään ihme. Elävä maaseutu, tasokkaat kuntapalvelut ja kaupunki ihan vieressä ovat yhteenlaskettuna todella kova sana tämän päivän kuntakilpailussa.

Petäjäveden asiat ovat hyvässä kunnossa, joten kuntamme täydentää Jyväskylän kaupunkiseudun vahvuuksia ja kilpailukykyä erinomaisella tavalla. Jyväskylän kaupunkiseutu on vahva kasvualue, jonka väkiluku kasvaa kovaa vauhtia.

Petäjävesi haluaa olla aktiivisesti mukana Jyväskylän kaupunkiseudun kuntayhteistyössä, koska koemme, että tulevaisuuden palvelutuotannossa ei enää kukaan pärjää yksin. Petäjäveden kunnan hyvän menestyksen salaisuutena ovat toimivat strategiat. Strategialla tarkoitetaan suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä.

Hyvä lukijani. Me Petäjäveden päättäjät katsomme tulevaisuuteen positiivisesti. Kehitämme pro – aktiivisesti kuntapalvelujamme, asumista, yrittäjyyttä ja kyliä. Oma strategia ja kuntayhteistyö ovat tulevaisuuden kehitysavaimia. Meillä on hyvä asua ja elää. Tervetuloa Petäjävedelle.

 

ETÄISYYS KARTTA