Toisen asteen koulutus

Pelkkä peruskoulu ei yleensä riitä työn saamiseen Suomessa, joten suurin osa nuorista jatkaa sen jälkeen opiskelua toisen asteen koulutuksessa eli ammatillisessa oppilaitoksessa tai yleissivistävää koulutusta tarjoavassa oppilaitoksessa eli lukiossa.

Saarijärven lukio

Lukio on yleissivistävä koulu. Lukion oppimäärä on kolmevuotinen, mutta se on mahdollista suorittaa omassa tahdissa 2–4 vuoden aikana. Lukion päätteeksi suoritetaan valtakunnallinen ylioppilastutkinto. Ylioppilas voi hakea yliopistoon ja korkeakouluihin. Lukio-opetus kouluaterioineen on muutoin maksutonta, mutta oppikirjat ja koulutarvikkeet opiskelijan täytyy maksaa itse. Opiskelijat valitaan hakemaansa lukioon paremmuusjärjestyksessä peruskoulun päättötodistuksen keskiarvon perusteella.

Lisätietoja Saarijärven lukiosta ja yhteystiedot löytyvät kaupungin sivuilta.

Ammatillinen koulutus

Ammatillisessa koulutuksessa voi suorittaa eri alojen ammattitutkintoja. Tutkintoja on noin 75 eri alalta, esimerkiksi autoala, hotelli- ja ravintola-ala, kone- ja metalliala, puuala, sähköala ja vaatetusala. Opiskelu kestää noin kolme vuotta ja siihen kuuluu usein työssä oppimista. Tutkinnon voi suorittaa eri tavoin; oppilaitoksessa opiskellen, näyttötutkintoina tai oppisopimuskoulutuksena.

Ammatilliseen koulutukseen voi hakea kaksi kertaa vuodessa, yleensä helmikuussa ja syyskuussa. Tarkempia tietoja hakuajoista saa esimerkiksi
TE-toimistosta, josta saa myös hakulomakkeita ja ohjeita.

Saarijärven ammatillinen oppilaitos on osa Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskusta (POKE). Oppilaitos järjestää monipuolista ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille seudullisten tarpeiden pohjalta. Koulutusta tarjotaan Saarijärvellä Kolkanlahdessa ja Tarvaalassa mm. luonnonvara-alalta. Muita opintoja voi opiskella vaikka naapurikunnassa, Äänekosken toimipisteessä.

Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus (POKE)

Toimipaikkojen yhteystiedot löydät tästä

 

ETÄISYYS KARTTA