Lautakunnat

Viitasaaren kaupungilla on omia, vain Viitasaarta koskevia lautakuntia kaksi: keskusvaalilautakunta ja tarkastuslautakunta.

Näiden lautakuntien lisäksi Wiitaunionin kuntaparin työnjaon mukaisesti Viitasaaren kaupunki hoitaa sekä Viitasaaren että Pihtiputaan alueen perusturvapalvelut, tekniset palvelut ja ympäristöpalvelut. Yhteislautakuntien tehtävänä on ohjata Wiitaunionin palvelutuotantoa asukkaiden parhaaksi.

Lautakunnissa on neljä jäsentä kummastakin kuntaparin kunnasta ja lisäksi perusturvalautakunnassa kaksi jäsentä Kinnulan kunnasta. Kunkin yhteislautakunnan puheenjohtaja valitaan isäntäkunnasta ja varapuheenjohtaja toisesta kunnasta lukuun ottamatta teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan puheenjohtajuuksia, joita kierrätetään kuntaparin kunnissa toimikausittain. Esittelijänä lautakunnissa toimii toimialajohtaja ja ympäristölautakunnassa ympäristöpäällikkö.

Wiitaunionin yhteislautakunnat löydät täältä

1.1.2009 astui voimaan Kinnulan kunnan, Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistoimintasopimus sosiaali- ja terveystoimen yhteistyöstä. Yhteistoiminnan järjestämistä varten perustettiin kuntien yhteiseksi toimielimeksi kuntalain 77 §:n mukainen perusturvalautakunta, johon kuuluu 4 jäsentä Viitasaarelta, 4 jäsentä Pihtiputaalta ja 2 jäsentä Kinnulasta.

Lähde: http://www.viitasaari.fi/fi/hallinto/lautakunnat/?id=145

 

ETÄISYYS KARTTA