Koirapuistot

Järjestyslain mukaan koira on pidettävä kytkettynä kiinni, kun sen kanssa liikutaan taajama-alueella. Koirapuistot ovat aidattuja ja niissä koiraa voi pitää irti .Tällä hetkellä Jyväskylässä on kaksi koirapuistoa ja yksi koirien uittamispaikka:
- Aatoksenkadun koirapuisto (Nisulassa)
- Pohjanlammen koirapuisto (Kuokkalassa)
- Tourujoensuun uittopaikka (Halssilassa)

Kytketyn koiran kanssa saat liikkua julkisilla paikoilla, esimerkiksi kävelykadulla, mutta et torilla toriaikana, etkä lasten leikkipaikoilla. Myöskään urheilukentille et koirasi kanssa voi mennä, etkä paikkoihin, joissa myydään tai tarjoillaan ruokaa. Järjestyslain mukaan olet myös velvollinen huolehtimaan siitä, etteivät koirasi jätökset jää kaduille. Kerää siis jätökset pussiin ja vie roskikseen. Jyväskylässä koiranjätöspusseja saa laittaa jokaiseen kaupungin noin 1200 kadunvarsi- ja puistoroskiksesta.

Lähde: jyvaskyla.fi/puistot/koirapuistot

 

ETÄISYYS KARTTA